Yrittäjäjärjestöt: Asiakas valitsee – paras tuottaa

Suomessa sote-palveluiden järjestämisvastuu on julkisella sektorilla. Nämä palvelut rahoitetaan pääosin verorahoituksella. Asiakasmaksujen osuus rahoituksesta on minimaalinen. Näin on voitu turvata kyseisten palveluiden oikeudenmukainen ja tarvelähtöinen saatavuus. Palvelujärjestelmän suurimpia haasteita on nyt ja tulevaisuudessa palveluiden saatavuuden turvaaminen.

– Sote-palveluiden saatavuutta voidaan parantaa merkittävästi ottamalla kaikki käytettävissä olevat resurssit, myös yksityisten palveluntuottajien, mahdollisimman tehokkaasti käyttöön. Siihen on olemassa jo nyt useita keinoja, esimerkiksi kilpailutetut ostopalvelut ja palvelusetelijärjestelmät. Näiden myötä mahdollistetaan yritysten resurssien hyödyntäminen verorahoitteisten palveluiden tuottamisessa, kertoo Lääkäripalveluyritykset ry:n toiminnanjohtaja Ismo Partanen.

Sote-uudistuksessa on tarkoitus vahvistaa julkisen sektorin järjestämisvastuullisen toimijan resursseja. Tällöin ne pystyisivät nykyistä paremmin kantamaan vastuun kansalaisille annetusta palvelulupauksesta.

– Julkisen sektorin järjestämisvastuullisen tahon vahvistaminen ja sen eriyttäminen palvelutuotannosta on yksi sote-uudistuksen tärkeimmistä keinoista. Tällöin julkiselle järjestäjätaholle, esimerkiksi maakunnalle, syntyy kannuste kohdentaa rahoitusta niin, että palvelut tuotetaan tavoitteiden saavuttamisen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, esittää NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.

Jotta sote-uudistuksen taloudelliset tavoitteet arvioidun kustannusten kasvukäyrän taittamisesta voidaan saavuttaa, tuottavuutta pitää pystyä parantamaan merkittävästi koko palvelujärjestelmässä.

– Sote-uudistuksella tavoitellaan terveempiä kansalaisia ja tuottavuuden parantamista. Tähän tavoitteeseen päästään, kun hoitopolut saadaan nopeammiksi eli palveluiden saatavuutta parannetaan. Tuki- ja liikuntaelinongelmaisen nopea hoitoonpääsy estää vaivojen kroonistumisen sekä vähentää tarvetta leikkaushoitoihin ja muuhun erikoissairaanhoitoon sekä lyhentää sairauspoissaoloja. Sote-uudistuksessa on huolehdittava siitä, että kuntoutuksen lähipalvelut turvataan. Tämä osaltaan vähentää terveyspalveluiden saatavuuden eriarvoisuutta ja lisää ihmisten pärjäämistä omassa toimintaympäristössään, toteaa Suomen Kuntoutusyrittäjät ry:n puheenjohtaja Mikko Utecht.

Hallituksen sote-uudistusesitykseen sisältyy järjestäjätahon vahvistaminen, järjestäjän eriyttäminen palvelutuotannosta sekä palveluntuottajien välisen kilpailun ja asiakkaiden valinnanmahdollisuuksien lisäämiseen liittyviä elementtejä.

– Hallituksen sote-esityksellä on saavutettavissa uudistukselle asetetut tavoitteet tai ollaan ainakin kulkemassa oikeaan suuntaan. Kuinka hyvin lainsäädännön toimeenpanossa aikanaan onnistutaan, ratkaisee pitkälti sen, saavutetaanko tavoitteet. Nyt odotetaan eduskunnalta päätöksiä, vetoavat Partanen, Tast ja Utecht.

Lisätietoja:

Näkemisen ja silmäterveyden toimiala ry
Panu Tast
puh. 040 5422 227
panu.tast@naery.fi

Lääkäripalveluyritykset ry
Ismo Partanen
puh. 040 518 5799
ismo.partanen@lpy.fi

Suomen Kuntoutusyrittäjät ry
Mikko Utecht
puh. 046 810 2070
mikko.utecht@kuntoutusyrittajat.fi