Suomen Optinen Toimiala on vuoden toimialajärjestö

Pvm: 31.01.2016

Suomen Yrittäjät on valinnut optista alaa edustavan järjestön vuoden toimialajärjestöksi sunnuntaina 31.1.2016 SY:n puheenjohtajien neuvottelupäivillä.

Suomen Optinen Toimiala vastaa näönhuoltoalan elinkeino-, terveys- ja koulutusasioiden edunvalvonnasta, hoitaa alan viestintää sekä tuottaa tutkimustietoa ja koulutusta. Palkittua järjestöä kiitetään sen tekemästä systemaattisesta ja tulevaisuuteen katsovasta alan toimintaedellytyksiä parantavasta työstä – Suomen Optinen Toimiala SOT ry:n johdolla on tehty kattava toimialastrategia, jossa on määritelty alan kehityshaasteet.

Suomen Yrittäjät perustelee valintaansa myös SOT ry:n keskeisellä roolilla erikoiskaupan edunvalvonnan uudistuksessa, jonka puitteissa erikoiskaupan liittoja on siirtynyt Kaupan liiton yhteyteen tehostaen koko kaupan alan edunvalvontatyötä. Suomen Optinen Toimiala ry:tä luonnehditaan toimiala- ja aluejärjestöjen yhteistyön rakentajaksi, joka palvelee jäsenyrityksiään tehokkaasti. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen kertoo SOT ry:n osoittaneen todellista edelläkävijyyttä ja aloitteellisuutta järjestöyhteistyön vahvistamiseksi. ”Toimitusjohtaja Panu Tastin vetämän SOT ry:n rooli toimialajärjestöjen substanssiosaamisen ja aluejärjestöjen alueellisen osaamisen valjastamisessa kaikkia toimijoita hyödyntäväksi on ollut merkittävä”, hän sanoo.

SOT ry:n yrittäjävaliokunnan puheenjohtaja Marjaana Laamanen korostaa toimialajärjestön tärkeää tehtävää optisen alan luotsaamisessa yhä kiinteämmäksi osaksi terveydenhuollon ketjua. ”Alan yritykset ovat hyvin moninaisia ja toimivat erilaisista lähtökohdista, mutta olemme kaikki samalla lähtöviivalla terveydenhuollon ammattilaisena toimisessa. Oma toimialaliittomme on tehnyt aivan erinomaista työtä sen eteen, että sote-uudistus ja sitä koskeva käynnissä oleva keskustelu hyödynnetään optikoiden entistä laajempana hyväksymisenä osaksi terveydenhuoltoa”, Fenno Optiikka -yrittäjänä toimiva Laamanen sanoo.

SOT ry:n jäsenyritykset muodostavat lähes 95 % alan liikevaihdosta, joten järjestö edustaa hyvin koko toimialaa. Yhteistoiminta kannattaa. ”Yrittäjävetoista liiketoimintaa pystytään tukemaan parhaiten, kun koko toimialan edunvalvonta on vaikuttavaa ja toimivaa. Koko alan toimintaedellytysten parantaminen palvelee yrittäjiäkin tehokkaimmin”, sanoo toimitusjohtaja Panu Tast.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Panu Tast, Suomen Optinen Toimiala, p. 040 5422227, panu.tast@www.naery.fi

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen, Oy HM Profiili Ab, p. 0400 364791, jyrki.makynen@yrittajat.fi

SOT ry:n yrittäjävaliokunnan puheenjohtaja, optikko Marjaana Laamanen, NäköDuo Fenno Optiikka, p. 050 5330286, marjaana.laamanen@fennooptiikka.fi

Suomen Optinen Toimiala vastaa näönhuoltoalan elinkeino-, terveys- ja koulutusasioiden edunvalvonnasta, hoitaa alan viestintää sekä tuottaa tutkimustietoa ja koulutusta. Järjestön jäsenyritykset muodostavat yli 90 % toimialan liikevaihdosta ja omistavat yli 80 % toimipaikoista.