Optisen alan myynti kasvaa tänä vuonna reilusti – ennaltaehkäisevä terveydenhuolto tarjoaa uusia mahdollisuuksia

Pvm: 12.11.2014

Optisen kaupan myynti on ollut tasaisessa kasvussa jo vuoden. Kasvua on siivittänyt erityisesti moniteholasien myynti. Heinäkuun helteet toivat korjausliikkeen aurinkolasien myyntilukuihin. Asiantuntijat uskovat, että ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palvelujen kysyntä kasvaa väestön ikääntyessä.

”Jos kaikki menee hyvin, optikkoliikkeiden myynti kasvaa tänä vuonna noin viisi prosenttia. Se on erittäin hyvä luku tässä taloustilanteessa, mutta olemme silti vielä jäljessä huippuvuosista, sillä viime vuosien pudotus on ollut kova”, analysoi Suomen Optisen Toimialan toimitusjohtaja Panu Tast.

Instru optiikka Oy:n toimitusjohtaja Catarina Fagerholm on myös arviossaan positiivinen. ”Optisella kaupalla menee selvästi muuta vähittäiskauppaa paremmin. On mukavaa jakaa vaihteeksi iloisia uutisia näinä synkkien talousuutisten aikoina”, hän toteaa.

Optisen alan myynti on kasvanut lähes kaikissa tuoteryhmissä. Myös alkuvuonna hiipunut aurinkolasien myynti sai roiman piristysruiskeen heinäkuun helteistä. Aurinkolasien myynti vuoden kolmannella neljänneksellä kasvoi 43 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Koko toimialan liikevaihto vuoden ensimmäiseltä yhdeksältä kuukaudelta oli 222 miljoonaa euroa.

Suurin selittäjä myyntilukujen kehitykseen on moniteholasien myynnin ja keskihinnan kasvu. Vaikka tarjolla on runsaasti edullisempia vaihtoehtoja, etsivät kuluttajat silmälaseihinsa nyt kehittyneempiä ominaisuuksia. Moniteholasien keskihinta on kivunnut 377 euroon, mikä on 11,5 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Kaikkien silmälasien keskihinta on 256 euroa. Halvimmillaan silmälasit saa parilla kympillä.

”Aiempaa harvempi kuluttaja tuntuu nyt tarttuvan ´useat lasit yhden hinnalla´ -tarjouksiin, mikä osaltaan selittää keskihintojen nousua. Ihmiset näyttävät nyt haluavan mieluummin yhdet laadukkaat lasit”, Fagerholm toteaa.

Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto tarjoaa uusia kasvumahdollisuuksia

Kuluvan vuoden aikana monet suurista optikkoliikkeistä ovat investoineet silmänpohjan kuvaukseen soveltuviin laitteisiin. Silmänpohjakuvauksen avulla voidaan löytää viitteitä silmävaikutteisista sairauksista, kuten diabeteksestä. Alalla uskotaankin, että tulevaisuudessa yhä useampi käy säännöllisesti silmänpohjan kuvauksessa.

”Tämä on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, sillä väestön ikääntyessä ennaltaehkäisevän terveydenhuollon merkitys korostuu. Silmänpohjan seuraamisesta voi olla hyötyä samaan tapaan kuin säännöllisestä verenpaineen mittauksesta”, Fagerholm kertoo.

”Tämä trendi vahvistuu ensi vuonna, ja samalla erilaiset ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palvelut optikkoliikkeissä yleistyvät. Silmäterveyden seurantaan ja hyvän näkemisen ylläpitämiseen liittyvien palveluiden myötä optikkoliikkeisiin syntyy uutta palveluliiketoimintaa. Kehittyvistä optikon palveluista syntyy myös kansanterveydellisiä hyötyjä, kun lääkärin tutkimusta tarvitsevat asiakkaat löydetään ajoissa ja saadaan ohjattua nykyistä aikaisemmin tarvittavan hoidon piiriin”, Tast päättää.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Panu Tast, Suomen Optinen Toimiala
p. 040 5422 227, panu.tast@www.naery.fi

toimitusjohtaja Catarina Fagerholm, Instru optiikka Oy
p. 0500 566 255, catarina.fagerholm@instru.fi

Alan tilastoinnin tekee tutkimuslaitos GfK ja se perustuu suoran kassajärjestelmätiedon käyttöön. Yrityskohtaiset markkinaosuudet perustuvat yritysten Suomen Optiselle Toimialalle raportoimiin lukuihin.