Valinnanvapaus silmäterveydenhoidon palveluissa hyödyttää kuluttajaa

Näkemisen ja silmäterveyden toimiala ry ja Lääkäripalveluyritykset ry ottavat kantaa silmäterveyden palvelujen ja hoidon valinnanvapauteen meneillään olevassa sote-uudistuksessa. Lausunnossa paneudutaan perus- ja erikoistason palveluyksikköjen toimintaa ja työnjakoa parantaviin toimenpiteisiin. Silmäterveyden järjestäminen erilliseksi palveluväyläksi suun terveydenhuollon tapaan sekä olemassa olevan valtakunnallisen palveluverkoston säilyttäminen tuovat monia hyötyjä.

Kannanoton mukaan perustason palveluyksiköiden kohdalla kaikkien silmäterveyden palveluiden tulee kuulua laajan valinnanvapauden piiriin. Asiakkaan pitää saada valita palvelut tuottava yksikkö ilman välikäsiä.

Silmälasimääräyksien ei jatkossakaan tule sisältyä silmäterveyden palveluihin, paitsi lääkinnällisen kuntoutuksen kyseessä ollessa. Erikoistason yksikössä asioidessa asiakkaalla tulee olla mahdollisuus valita laajemmat tai monipuolisemmat palvelut omalla kustannuksellaan.

Silmäterveyden palveluyksiköiden työnjaon sujuvuuteen ja taloudellisuuteen tulee kiinnittää huomiota. Lainsäädäntötoimin voidaan vähentää päällekkäisyyksiä ja hyödyntää terveydenhuollon ammattihenkilöiden osaaminen parhaalla mahdollisella tavalla vaarantamatta potilasturvallisuutta.

Silmien terveyteen sekä näkemiseen liittyvän palvelun ja hoidon laatua sekä saatavuutta voidaan merkittävästi parantaa hoitoketjuja selkeyttämällä. Paitsi ennaltaehkäisevästä työstä, säästöjä syntyy varhaisesta silmäsairauksien tunnistamisesta ja hoitoonohjauksesta.

”Sote-uudistus tarjoaa tilaisuuden muuttaa näkemisen ja silmäterveyden palvelu asiakaskeskeiseksi. Hajallaan olevat palvelut eivät ole kenenkään etu”, sanoo NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast. ”Sujuva yhteistyö takaa palveluintegraation, joka paitsi kaventaa suomalaisten hyvinvointi- ja terveyseroja, myös pienentää yhteiskunnan kannettavaksi tulevia kustannuksia. Laaja valinnanvapaus ja silmäterveyden käsittely kokonaisuutena suun terveydenhuollon lailla mahdollistavat resurssien parhaan mahdollisen käytön”, Tast sanoo.

Lue koko kannanotto: nae-lpy-sotekannanotto-2016.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Panu Tast, Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry, p. 040 5422227, panu.tast@www.naery.fi
Toiminnanjohtaja Ismo Partanen, Lääkäripalveluyritykset LPY ry, p. 040 518 5799, ismo.partanen@lpy.fi