Optinen kauppa kävi hyvin, toimialalla positiiviset odotukset

Optisen alan vähittäiskauppa kävi vuoden alkupuoliskolla mallikkaasti yltäen noin puolentoista prosentin kasvuun viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kaupan odotetaan kehittyvän hyvin myös loppuvuonna. Uusia mahdollisuuksia näkemisen ja silmäterveyden toimialalle tuovaan sote-uudistukseen varaudutaan luottavaisin mielin.

Optisen alan vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä puolikkaalla 1,4 prosenttia yli 161 miljoonaan euroon. Hyvään kehitykseen vaikutti erityisesti alkuvuoden reipas yli neljän prosentin kasvu, sillä toisella kvartaalilla myynti supistui puolitoista prosenttia. Kaupan arvo toisella vuosineljänneksellä oli hieman yli 80 miljoonaa euroa. Yli 80 prosenttia liikevaihdosta muodostui silmälasilinsseistä ja -kehyksistä.

Silmälasikaupan arvo pysytteli toisella vuosineljänneksellä viime vuoden tasolla, niitä myytiin lähes 60 miljoonalla eurolla. Volyymilla mitaten myynti kuitenkin kasvoi peräti 6,5 prosenttia, joka laski silmälasiparin keskihintaa.

”Moni kuluttaja ostaa useammat kuin yhdet lasit kerralla. Asiakkaat tarvitsevat erilaisia linssejä erilaisiin toimintoihin – esimerkiksi autoiluun, urheiluun tai tietynlaiseen työhön. Toiset haluavat yhä useampia erilaisia kehyksiä, vaikka linssien ominaisuudet olisivat samat. Silmälasien merkitys muotiasusteena on kasvanut”, kertoo Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.

Kaikkien silmälasien keskihinta laski toisella kvartaalilla viisi prosenttia 248 euroon. Yksiteholasien keskihinta laski yli 10 prosenttia 164 euroon. Moniteholasien hinta sen sijaan kasvoi pari prosenttia 366 euroon.

”Moniteholasien hinnan kehityksestä voi päätellä, että kuluttajat ovat jälleen valmiita panostamaan laadukkaampiin tuotteisiin tässä tuoteryhmässä”, sanoo Fenno Optiikan toimitusjohtaja Rainer Nyman.

Ketjuilla 90 % markkinoista

Kaupan keskittyminen ketjuyrityksille jatkui voimakkaana. Ketjujen ulkopuolisen kivijalka- ja verkkokaupan osuus supistui lähes viisi prosenttiyksikköä. Vain kymmenes optisen alan vähittäiskaupan liikevaihdosta syntyy ketjujen ulkopuolella.

Markkinoiden kärkipaikkoja pitävät Instru Optiikka ja Silmäasema kasvoivat eniten: Instru Optiikka 3,3 prosenttiyksikköä 37,5 prosenttiin ja Silmäasema 2,7 prosenttiyksikköä 28,4 prosenttiin. Osuuttaan kasvatti hitusen myös Fenno Optiikka.

Ketjuista kolmanneksi suurimman Specsaversin 13,3 prosentin markkinaosuus pysyi ennallaan. Synsam menetti markkinaosuuttaan 1,4 prosenttiyksikköä. Sen osuus on nyt viisi prosenttia.

Vauhtia sotesta ja talouskasvusta

Alan odotukset vuoden loppupuoliskolle ovat positiiviset. Kokonaismyynnin uskotaan kasvavan, ja erityisesti monitehosilmälasien kauppaan uskotaan. Optisessa kaupassa hyvää tulosta odotetaan oikeastaan kaikissa tuoteryhmissä: niin silmälaseissa, piilolinsseissä kuin laatuaurinkolaseissa.

Fenno Optiikan Nyman on tyytyväinen siihen, että optisen alan vähittäiskauppa on pysynyt muun kaupan tahdissa. ”Tilastokeskuksen mukaan koko Suomen vähittäiskaupan myynti kasvoi ensimmäisellä vuosipuoliskolla 1,8 prosenttia. Optinen ala on nousussa hienosti mukana”, Nyman sanoo.

”Tuotekaupan ohella koko näkemisen ja silmäterveyden toimialalla on positiivinen vire ja luottavaiset tulevaisuuden odotukset”, lisää Panu Tast. ”Aikataulun lykkääntymisestä huolimatta sote-uudistus etenee valinnanvapauden osalta toivomaamme suuntaan. Silmäterveyspalveluiden valinnanvapauden laajentamisessa kuntien ei ole mikään pakko odottaa sote-uudistusta. Valinnanvapauden toimivuutta silmäterveyspalveluissa voi aivan hyvin kokeilla jo nykyisen palvelusetelilain puitteissa. Esimerkiksi diabeettisen retinopatian seulontakuvaus ja kaihileikkaus ovat toimenpiteitä, joihin seteli sopii hyvin”, Tast vinkkaa.

”Valinnanvapaus mahdollistaa parempien, tehokkaampien ja tasavertaisempien silmäterveyspalveluiden tarjoamisen jatkossa. Siitä hyötyvät niin kansalaiset kuin alan yritykset”, Tast summaa.

Tutustu toimalakatsaukseen täällä: 30.8.2017 Toimialakatsaus Q2/2017

Optisen alan vähittäiskaupan tilastoinnin tekee tutkimuslaitos GfK ja se perustuu suoran kassajärjestelmätiedon käyttöön. Yksityisten silmäterveyspalveluiden markkinaa koskeva arvio perustuu Kelan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Näe ry:n tietoihin.

Lisätietoja:
Panu Tast, toimitusjohtaja, Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry, p. 040 5422 227, panu.tast@www.naery.fi
Rainer Nyman, toimitusjohtaja, Fenno Optiikka, p. 0400 935 936, rainer.nyman@fennooptiikka.fi