Näkemisen ja silmäterveyden toimiala tarjoaa alan ammattilaisille hyödyllistä ja ajankohtaista tietoa näkemisestä ja silmäterveydestä.

Hintakilpailu nosti optisen kaupan myynnin ennätyslukemiin

Optisen alan vähittäiskauppa ylsi viime vuonna kaikkien aikojen ennätysliikevaihtoon, vaikka loppuvuodesta kaupan vauhti hiipui. Alan hintakilpailu yltyi, ja myynti kasvoikin erityisesti volyymilla mitaten, mikä näkyi silmälasien keskihinnan laskussa. Kaupan keskittyminen ketjuyrityksille jatkui. Silmäterveyspalveluiden markkinan koossa ei tapahtunut suurta muutosta.

Näkemisen ja silmäterveyden kokonaismarkkinan arvon arvioidaan olleen 542,2 miljoonaa euroa, josta optisen alan vähittäiskauppa muodosti lähes 60 prosenttia. Loput 40 prosenttia syntyi silmäterveyspalveluista, joiden arvon arvioidaan viime vuonna olleen n. 218 miljoonaa euroa*.

Optisen alan vähittäiskaupassa tehtiin mittaushistorian suurin liikevaihto, 324,2 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen nähden oli puolitoista prosenttia. Suurin osa potista syntyy lähes 245 miljoonan arvoisesta silmälasien kaupasta.

Hyvään kehitykseen vaikutti erityisesti silmälasien kappalemääräinen myynnin kasvu. Niitä myytiin volyymilla mitaten yli viisi prosenttia edellisvuotta enemmän, kun samanaikainen liikevaihdon kasvu jäi 2,6 prosenttiin. Hintakilpailu kiihtyi loppuvuotta kohden ja näkyi  selvästi vuoden viimeisen kvartaalin myynnissä: silmälasien kaupan volyymi kasvoi 8,6 prosenttia liikevaihdon pudotessa prosentilla. Silmälasien keskihinta laskikin viimeisellä neljänneksellä 7,6 prosenttia 255 euroon.

”Optisen kaupan kilpailu on ennätyskireää ja kuluttajat hyötyvät optikkoliikkeiden aggressiivisista hintatarjouksista”, kertoo Vesa Mars, Synsam Finlandin toimitusjohtaja. ”Kuluttajat ovat myös entistä muotitietoisempia ja hankkivat erilaisia silmälaseja eri käyttötarkoituksiin. Tätä trendiä optikkoliikkeiden useampien silmälasiparien tarjoukset tyydyttivät hyvin ja kiihdyttivät volyymin kasvua edelleen”, Mars jatkaa.

Myös laatuaurinkolasikaupan kehitys oli samansuuntaista kuin silmälasien: viimeisellä kvartaalilla kappalemääräinen myynti kasvoi yli 10 prosenttia liikevaihdon kutistuessa yli viidellä prosentilla. Keskihinta putosikin lähes 13 prosenttia. Piilolinssien myynti oli vaisua koko vuoden ja jäi niin arvolla kuin volyymilla mitaten miinukselle.

”Optisen kaupan liikevaihdon kehitys ei pysynyt vuoden loppupuoliskolla muun vähittäiskaupan mukana. Viimeinen vuosineljännes jäi 1,7 prosenttia jälkeen viime vuoden vastaavasta”, kertoo Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast. ”Tästä huolimatta koko vuoden liikevaihto on hyvä, ja myös usko myynnin tulevaan kehitykseen on hyvällä tasolla lähes kaikkien tuoteryhmien osalta.”

Ketjuista eniten kasvoivat kaksi suurinta: markkinajohtaja Instru Optiikka + 1,8 prosenttiyksikköä 35,9 prosenttiin ja Silmäasema +1,7 prosenttiyksikköä 27 prosenttiin. Specsaversin markkinaosuus kasvoi piirun verran 13,3 prosenttiin, Fenno Optiikan osuuden päätyessä 5,7 prosenttiin. Synsam luopui viime vuonna franchise-liikkeistään ja menetti sen myötä markkinaosuudestaan puolitoista prosenttiyksikköä; sen osuus on nyt 4,6 prosenttia.

Kaupan keskittyminen viiden ketjun käsiin jatkui – niiden ulkopuolisten liikkeiden sekä verkkokauppojen osuus supistui 2,6 prosenttiyksikköä ja on nyt 13,5 prosenttia koko markkinan arvosta. Alan myymälämäärä kasvoi kolmella ja on nyt 693.

”Kokonaisuutena näkemisen ja silmäterveyden ala on hyvässä valmiudessa sekä optisen alan vähittäiskaupan että silmäterveyspalveluiden osalta vastaamaan eduskunnan käsittelyssä olevan soteuudistuksen ja valinnanvapauden mukanaan tuomiin uusiin haasteisiin”, kiteyttää Panu Tast.

Katso toimialakatsauksen aineisto tästä: NÄE ry_Toimialakatsaus_Q1-Q4 2017_15032018

Optisen alan vähittäiskaupan tilastoinnin tekee tutkimuslaitos GfK ja se perustuu suoran kassajärjestelmätiedon käyttöön. *Yksityisten silmäterveyspalveluiden markkinaa koskeva arvio perustuu Kelan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja NÄE ry:n tietoihin.

Lisätietoja:

Vesa Mars, toimitusjohtaja, Synsam Finland Oy, p. 050 4477 681, vesa.mars@synsam.fi
Panu Tast, toimitusjohtaja, Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry, p. 040 5422 227, panu.tast@naery.fi

Share