Näe-lehti siirtyy digiin

Näe-lehti siirtyy tänä keväänä kokonaan verkkoon ja uuteen julkaisuformaattiin. Uusi Näe-verkkolehti on jatkossa avoimesti kaikkien luettavissa, jolloin se toimii myös näkemisen ja silmäterveyden alan uudistuvana käyntikorttina. Lehden avulla NÄE ry edistää toimialan menestystä valistuksen javaikuttamisen kautta. Uudistuksen myötä painettu versio Näe-lehdestä jää historiaan.

Verkkolehden uusi julkaisuformaatti mahdollistaa entistä monipuolisemmat sisällöt, joita voi käyttää niin pöytäkoneella kuin mobiilisti. Uudella alustalla lehden sisällössä voidaan hyödyntää paremmin muun muassa videoita ja ääntä. Sen kautta pääsee kätevästi käsiksi myös erilaisten sidosryhmien kanaviin ja aineistoihin. Sisältöjä on myös helppo jakaa ja linkittää eteenpäin esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa.

Uuden digitaalisen Näe-verkkolehden teknisestä toteutuksesta vastaa suomalainen vuonna 2013 perustettu Taiqa Digital. Julkaisualustana ja -työkaluna on yrityksen kehittämä pilvipohjainen 24Mags-palvelu, jota ovat hyödyntäneet myös esimerkiksi Stockmann, Verohallinto sekä Kaupan liitto. Uudistuneeseen Näe-lehteen pääsee edelleen kätevästi naery.fi-sivuston kautta. Sivustolta löytyy myös edelleen vanhojen sähköisesti julkaistujen Näe-artikkelien arkisto.

Ilmoittajille uudistus tarkoittaa paljon uusia, entistä elämyksellisempiä mainosmuotoja kuten animointeja, linkityksiä ja videokuvaa. Lisätietoja mainosratkaisuistaja -hinnoista on saatavilla naery.fi-sivustolta sekä Näe-lehden toimitussihteeri Jaana Kaidesojalta.

Koko verkkopalvelu uudistuu

Jäsenille uusi verkkolehti tarjoaa pääsyn ajankohtaisia aiheita koskeviin syventäviin materiaaleihin. Muutoksen yhteydessä uudistuvat myös jäsenille suunnatut verkkopalvelut, jotka jatkossa tarjoavat jäsenille
oleelliset asiat tiiviimmässä tahdissa. Sekä varsinaiset jäsenet että yhteistyöjäsenet saavat sivustolle omat verkkopalveluosionsa, joista he pääsevät käsiksi ajankohtaiseen tietoon ja aineistoihin.

Lehtiuudistuksen lisäksi tiedottamisen tahtia tiivistetään sekä jäsenistölle että kuluttajille, toimialan sidosryhmille ja päättäjille. Verkkosivuston kehityksestä ja muista NÄE ry:n viestintäuudistuksista tiedotetaan
tarkemmin jäsenkirjeissä

 

Miten uusi Näe toimii?

  • Näe-lehteä voi lukea kaikilla laitteilla, niin mobiilissa kuin pöytäkoneella.
  • Lehden lukemiseksi tarvitaan verkkoyhteys, ja se toimii kaikilla selaimilla.
  • Lehden sivua käännetään oikealla olevasta nuolesta tai oikean sivun alakulmasta.
  • Lehti sisältää linkkejä, joiden kautta lukukokemus syventyy: voit klikata artikkelista tai kuvasta monenlaisiin lisäaineistoihin ja lisätietoihin, kuten lehden sisällöissä esiintyvien organisaatioiden verkkosivuille ja sometileille, videoihin sekä laajempiin aineistoihin, mm. tutkimuksiin ja tausta-aineistoihin, NÄE ry:n jäsensivuilla.
  • Lehdessä esiintyvien henkilöiden yhteystiedot, kuten sähköposti- ja Twitter-tilin osoitteet saattavat näkyä linkkien kautta henkilön nimen kohdalla – voit olla nopeasti ja välittömästi yhteydessä kiinnostaviin sidosryhmäedustajiin.
  • Lehden lukeminen ei vaadi sisäänkirjautumista, vaan se on kaikille kiinnostuneille avoin media. Jotkut linkkien takaa aukeavat lisäaineistot ovat kuitenkin vain NÄE ry:n jäsenten käyttöön, jolloin linkistä toiselle sivulle siirryttäessä pyydetään kirjautumaan NÄE ry:n jäsenosioon. Lehden voi kuitenkin aina lukea kokonaisuudessaan ilman mitään sisäänkirjautumisia.
  • Jos haluat lukea lehteä ilman verkkoyhteyttä, voit ladata sen PDF-tiedostoksi koneellesi oikean yläkulman kuvakkeesta (”Download publication PDF”). Huomaathan, ettei ladatussa PDF:ssä ole verkkolehden interaktiivisia toimintoja, kuten linkkejä, animaatioita tai videoita.