Hyvää Yrittäjän päivää!

NÄE ry haluaa onnitella ja kiittää Suomen satoja optikkoyrittäjiä, joiden muodostama optikkoliikeverkosto mahdollistaa kansalaisten näkemisen ja silmäterveyden palveluiden saatavuuden koko valtakunnan alueella. ”Alallamme yrittäjät tekevät korvaamatonta työtä, jonka tukemiseksi panostamme voimakkaasti kaupan pk-sektorin edunvalvontaan”, sanoo Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry:n toimitusjohtaja Panu Tast. NÄE ry toimii aktiivisesti niin Kaupan liiton kuin Suomen Yrittäjien toimialajärjestönä. Yrittäjien arkea pyritään tukemaan kiinnittämällä huomiota mm. verokohteluun, terveydenhuollon lainsäädäntöön ja digitalisaation vaikutuksiin. Esimerkkinä Tast mainitsee arvonlisäverotuksen kehittämisen. ”Optikkoyrittäjien liikkeissä yhdistyvät tuotekauppa ja terveydenhuoltopalveluiden tarjoaminen. Verottajan arvonlisäverotulkinnoilla on suora vaikutus liiketoiminnan menestykseen.” Kaupan liiton edunvalvontajohtaja Tuula Loikkanen nostaa esille myös verotuksen yleisen ennustettavuuden: ”Jos verotusta muutetaan vuosittain, on yrittäjän vaikea suunnitella esimerkiksi investointeja ja työllistämistä. Myös esimerkiksi verolainsäädännön erilaiset tulkinnat hankaloittavat usein pienyrittäjän toimintaa”, hän kuvailee Kaupan liiton Yrittäjän päivän uutisessa. Terveydenhuollon lainsäädännön kehittämisellä pyritään tukemaan optikkoyrittäjien liiketoimintaa. Optikon ja silmälääkärin yhteistyöhön tulisi ottaa mallia työterveyshuollon moniammatillisesta tiimistä: ”Sairaanhoitajien ja lääkärien jokapäiväinen, saumaton yhteistyö on ensisijaisesti asiakkaan etu. Silmäterveyspalveluiden järjestäminen samaan tapaan hyödyntäisi saatavilla olevat resurssit parhaalla mahdollisella tavalla, tukien yrittäjiä ja parantaen kansalaisten saaman palvelun laatua ja saatavuutta”, Tast kertoo. NÄE ry pitää Suomessa toimivan optikkoyrittäjän puolia myös globaalissa kilpailussa. ”Digitalisaation myötä paikallisuuden merkitys katoaa ja kaupankin yrittäjät kilpailevat kansainvälisesti. Meidän mielestämme Suomessa toimivan optikkoyrittäjän täytyy saada startata samalta lähtöviivalta kuin muidenkin”, sanoo Tast. Kaupan liiton Tuula Loikkanen arvioi erityisesti pienten yritysten kärsivän hallinnollisesta taakasta. ”Olisi tärkeää, että päättäjät niin kotimaassa kuin EU-tasollakin selvittäisivät tarkemmin, miten uudet säädökset vaikuttavat yrityksiin”, hän sanoo. ”Järkevällä lainsäädännöllä, tasa-arvoisella verokohtelulla ja paremmalla sääntelyllä taataan optikkoyrittäjillemme edellytykset luoda menestyvää liiketoimintaa”, Tast summaa. *** Yrittäjän päivää vietetään vuosittain 5.9. Yrittäjän omaa juhlapäivää on vietetty 1990-luvulta asti ja kalentereista se on löytynyt vuodesta 2010. Yrittäjän päivän juhlallisuuksia järjestetään ympäri maata. Pääjuhla vietetään tänään Helsingissä Bio Rexissä. Juhlan teemaksi on valikoitunut yrittäjän elämä ja tilaisuudessa valotetaan näkökulmia yrittäjän elämän inhimilliseen puoleen. » Katso Suomen Yrittäjien yrittäjän päivän tapahtumat