Päiväni näkemisen ja silmäterveyden ammattilaisena

Kari Vepsäläinen
kehysedustaja, Piiloset

Maanantai
Starttasin heti aamusta 8.30 Vantaalta kohti Forssaa. Myyntikäynnin jälkeen matka jatkui puolenpäivän jälkeen Hämeenlinnaan, jossa toinen tapaaminen. Lounas jäi tälläkin kertaa väliin, onneksi mukana oli juomista ja hedelmiä eväänä. Hämeenlinnasta matka jatkui kotiin – kotipihassa olin 16.30. Kyseessä oli ns. ”normipäivä”.

Tiistai
Aikaista aikaisempi aamulähtö Ouluun klo 05.30. Ensimmäinen
tapaaminen puolen päivän jälkeen. Pitkille matkoille bookkaan useampia
käyntejä – päivän toinen asiakastapaaminen oli Oulun keskustassa 14.30. Illaksi Rovaniemelle. Tapaamisissa kävimme läpi mallistoni uutuutta tanskalaista Sky Vintagea sekä Jiscon, Max Factorin ja Espritin
mallistoja. Näytin myös maistiaisia Kenzon uutuuksista.

Keskiviikko
Ekat treffit kympiltä. Puolenpäivän aikaan matka jatkui Tornioon ja sieltä
Kemiin. Nyt loppukeväästä liikkeillä on meneillään ns. täydennyskierros ja hyllyjä täydennellään suosituimmilla kehyksillä – tällä hetkellä pyöreät kehykset liikkuvat hyvin. Oulussa olin takaisin klo 17.30. Vuorossa
pieni iltaulkoilu. Pyrin ulkoilemaan reissuilla iltaisin, varsinkin jos on istunut autossa koko päivän – golfbägi on kesän reissuilla aina takakontissa.

Torstai
Kello kympiltä oven kahvassa kiinni. Oulusta puoleksi päiväksi Haukiputaalle ja sieltä iltapäiväksi Raaheen. Hyviä tapaamisia, joissa kävimme kehyshankintojen lisäksi läpi alan tilannetta ja yleisiä kuulumisia. Illaksi kaverin, ex-kollegan luokse Jyväskylään. Ajosää ei ollut mitä parhain – tänä keväänä lumi- ja räntäsade ovat kyllä tuoneet oman haasteensa työreissuille.

Perjantai
Aamutreffit Jyväskylässä, minkä jälkeen Jämsään. Perjantai-iltapäivällä viiteen mennessä takaisin Länsi-Vantaalle. Illan urheiluohjelmassa lätkää, jota käyn pelaamassa pari kertaa viikossa.

Plussat ja miinukset

+ Työssä parasta ja antoisinta on tavata mukavia ja ammattinsa osaavia ihmisiä. Ilman heitä tätä vuonna 1989 alkanutta uraa olisi ollut haasteellista jatkaa.

– Haastavinta työssä on sovittaa aikatauluja, koska työalueenani on
koko Suomi. Kaikkialle pitäisi ehtiä