Näin tehtiin näkemisen ja silmäterveyden ammattilaisista myyjiä, markkinoijia ja numeronikkareita

Optisen alan vähittäiskaupan ammattilainen voi juhlia onnistumista joka kerta kun asiakas astuu ulos liikkeestä uudet silmälasit nenällään. Jokaista tällaista voittoa varten on tarvittu paitsi oman alan asiantuntemusta myös markkinoinnin, myynnin, asiakaspalvelun ja talouden osaamista.

Kokemukset Suomen ensimmäisestä, Markkinointi-instituutin järjestämästä optisen alan vähittäiskaupalle räätälöidystä Merkonomin tutkinnosta todentavat, että kaupallinen osaaminen tuo tulosta.

Yrittäjän arjessa optinen koulutus on vain puolet totuudesta Yrittäjä näkee konkreettisesti, miten markkinoinnin, myynnin ja taloushallinnon osaaminen parantavat kannattavan yritystoiminnan todennäköisyyttä.

– Optometristin tutkinto valmistaa näön tutkimiseen, mihin optikot työssään keskittyvätkin.

Monet optometristeiksi valmistuneet ajautuvat urallaan myöhemmin esimiestehtäviin tai yrittäjäksi. Jotta silloin voi menestyä työssä, tarvitaan liiketalouden, myynnin ja asiakaspalvelun ammattitaitoa, sanoo Panu Tast, Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry:n toimitusjohtaja.

Samaa mieltä on Kruunu Optiikan omistaja, yrittäjä ja 30 vuotta optikkona toiminut Minna Pajari.

– Osa työstämme on terveydenhuoltoa, mutta toinen puoli on puhtaasti kaupallisuutta. Toivoisin, että olisin itse jo aiemmin saanut mahdollisuuden vastaavaan koulutukseen.

Koulutus nostaa henkilöstön tuottamaa arvoa

Tast kannustaa myös esimiehiä lähettämään alaisensa koulutukseen. Lisäksi koulutus on oiva väline uuden henkilöstön rekrytointiin ja perehdyttämiseen.

– Toimialaa ja asiakaspalvelua ymmärtävä henkilöstö on palvelus yritystä, työntekijää ja asiakasta kohtaan ja siten tie menestykseen, Tast sanoo.

– Näkisin mieluusti, että kaikkien optisen alan vähittäiskaupassa toimivien liikkeiden myymälähenkilöstöllä olisi tulevaisuudessa kaupallisena koulutuksena vähintään Merkonomin tutkinto.

Instru optiikasta osallistui ensimmäiseen koulutustoteutukseen yhteensä kahdeksan henkeä. Koulutuspäällikkö Merja Kuusela suosittelee kokemuksen perusteella valmennusta.

– Yhdessäkään myymälässä henkilöstön toimenkuvia ei voida jakaa siten, että joku ei olisi myynnin kanssa tekemisissä. Kaikkien myymälässä toimivien on osattava luoda tarpeita asiakkaille ja myydä – eikä pelkästään tuotteita vaan myös omaa osaamistamme.

Itse koulutukseen osallistunut optiikkahioja Markus Grahn Lahden Silmäasemalta näkee merkonomitutkinnon käytännönläheisyyden luovan konkreettista kilpailuetua.

– Kun yrittäjä tai liikkeen henkilöstö ymmärtää ja osaa itse suunnitella vaikkapa markkinointikampanjoita ja toteuttaa niitä verkkoon ja sosiaaliseen mediaan, säästetään aikaa ja rahaa. Kun henkilöstö lisäksi ymmärtää paremmin, mistä optikkoliikkeen kate syntyy, he osaavat tuottaa työllään arvoa.

Rahanarvoisia ideoita ja taito toteuttaa ne Grahnin mukaan optinen ala on suuren haasteen edessä, mutta uudistuminen on mahdollista. Koulutuksessa kohtasivat alalla pidempään toimineet ja uudet tulokkaat. Ajatuksia vaihdettiin aktiivisesti, mikä synnytti hedelmällisiä ideoita.

– Ammattitaitoinen henkilöstö osaa luoda muitakin kilpailukeinoja kuin hinnan – ja siinä koulutus tukee. Opiskeluryhmässämme syntyi todella hyviä ideoita, miten yksittäisen myymälän myyntiä voidaan kasvattaa, Grahn sanoo.

Tämän Grahn todisti, koulutuksen innoittamana, toteuttamalla Lahden Silmäasemalla 10 kuukauden kestoisen kampanjan kuivasilmäisyystuotteiden myynnin kasvattamiseksi. Tuoteperhettä nostettiin esiin eri keinoin myymälässä. Grahnin rakentama seurantajärjestelmä paljasti, että kampanjatuotteiden myynti kasvoi 250 % jakson aikana. Grahnin tavoitteena oli oppia käyttämään ja ymmärtämään kaupallisen alan termejä, käytäntöjä ja työkaluja. Talouden tarkka ennakointi ja analyysi sekä markkinoinnin ja myynnin toimivat työkalut kiinnostivat. Toiveet täyttyivät.

– Sain täydelliset työkalut mm. kannattavuuden laskentaan ja markkinointiin sekä tukullisen ideoita polttoaineeksi moottoriin.

– Olen todella tyytyväinen koulutuksen tasoon. Kaikki Markkinointi-instituutin kouluttajat olivat alansa huippuja. Saimme teoreettisen näkemyksen lisäksi paljon käytännöllisiä neuvoja ja kikkoja, ja kouluttajat kertoivat auliisti asioista tarkemminkin kysyttäessä, Grahn hehkuttaa.

Uudistuva yrittäjä pysyy kiinni kilpailussa

Elintärkeitä kaupallistamisen ja talouden taidot ovat yrittäjälle. Pajari harmittelee, että vastaavaa koulutusta ei ollut tarjolla oman yrittäjyyden alkutaipaleella.

– Toki käytäntökin opettaa yrittäjää, mutta jos kaupallistamisen taitoa olisi ollut aikaisemmin, olisimme kehittyneet nopeammin. Siksi suosittelen koulutusta ehdottomasti yrittäjille – aloittaville varmemman sysäyksen saamiseksi ja pitkään alalla olleille motivaattoriksi ja uudistajaksi.

Grahn on hyödyntänyt merkonomitutkinnon liiketalouden oppeja myös omassa asuntosijoittamisyrityksessään.

– Ennen merkonomiopintoja pyöritin liiketoimintaa ilman kaupallista koulutusta. Virheitä on tullut tehtyä ja tekeminen on ollut huteraa. Monet asiat olin hoitanut monimutkaisesti ja väärillä työkaluilla, Grahn kuvaa kantapään kautta opittua yrittäjyyttään.

– Koulutuksen talous-, myynti- ja markkinointiopeista oli korvaamaton hyöty bisnekseeni. Oivalsin mm. sosiaalisen median voiman: muutaman sadan euron investoinnilla olen saanut tuhansien tuoton. Kun saan idean, osaan analysoida sen vaikutukset ja laittaa sen halutessani heti käytäntöön. Nyt pyöritän paljon ammattimaisemmin yritystä ja osaan itse hoitaa varmemmin, nopeammin ja tuloksellisemmin niin monet asiat. Koulutuksen arvo näkyy suoraan tuloksessa.

Hyvistä valinnoista syntyy suuri virta

Monille koulutus antaa myös rohkeutta tehdä valintoja. Kun ymmärtää oman liiketoimintansa tai työnantajayrityksen bisneksen kokonaisuutta syvällisemmin, näkee valintojensa seuraukset.

– Olen aiemminkin päättänyt, että pienen liikkeen yrittäjä ei voi kaikkia palvella erikoiskohderyhmiä. Koulutuksessa ymmärsin, että minun täytyy erikoistua vieläkin tarkemmin. Aion keskittyä entistä enemmän vahvuuksiimme ja tarkastella kriittisesti, mistä voisin luopua, Pajari sanoo.

Myös ketjuohjatun optisen alan liikkeen henkilöstö vaikuttaa pienillä teoilla ja omalla aktiivisuudellaan mm. markkinointiin ja kannattavuuteen merkittävästi.

– Vaikka ohjeet tulevat keskitetysti, on henkilöstön ammattitaidosta kiinni, miten ne lopulta näkyvät toiminnassa ja asiakkaan silmissä, Kuusela sanoo.

– Merkonomi-koulutuksen myötä oivallettiin ymmärtämään omat vaikutusmahdollisuudet. Kuusela oli erityisen vaikuttunut siitä, miten sitoutuneita koulutukseen osallistuneet ovat omaan työhönsä ja sen kehittämiseen.

– Kaikki ovat opintoja suorittaessaan ajatelleet asioita entistä laajemmin ja todella keskittyneet kehittämään omaa tekemistään. Moni oppi näkemään oman tekemisensä merkityksen yrityksen menestykseen sekä huomaamaan, että isonkin ketjun myymälässä jokainen yksilö on tärkeä.

Mikä on optisen alan Merkonomi-tutkinto?

• Liiketalouden perustutkinto eli Merkonomin tutkinto on yksi Opetushallituksen virallisista näyttötutkinnoista
• Sopii optisen alan liikkeissä toimiville myyjille, esimiehille, optikoille sekä yrittäjille
• Aiheina myynti, asiakaspalvelu sekä yritys- ja liiketoiminta optisella alalla
• Suoritetaan työn ohessa
• Antaa hakukelpoisuuden optometristin tutkintoon ja jatko-opintoihin kaupalliselle alalle
• Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry suosittelee koulutusta kaikille optisella alalla toimiville
• Markkinointi-instituutin suunnittelema ja toteuttama

Kiinnostuitko optisen alan Merkonomi-opinnoista?

• Seuraava koulutus alkaa lokakuussa 2017 tai kun ilmoittautuneita on tarpeeksi
• Kesto: 1,5–2 vuotta työn ohessa (1–2 koulutuspäivää / kk, työssäoppimista, itsenäistä opiskelua)
• Hinta: Koulutus on maksuton osallistujalle ja työnantajalle, osallistuja maksaa vain tutkintomaksun 58 euroa
• Lue lisää ja ilmoittaudu: www.markinst.fi
• Kysy lisätietoja: Pirjo Hallipelto, Markkinointi-instituutti, pirjo.hallipelto@markinst.fi, p. 040 732 1784