Kolumni: Katoaako meiltä kauppa?

VIIME KESÄNÄ minulla oli tilaisuus vierailla Kaliforniassa. Mukana porukassa oli myös yksi Suomen keskeinen kaupanalan vaikuttaja. Keskellä San Franciscoa, yhdellä parhaista kauppapaikoista, oli kivijalkakauppa, jonka ikkunoissa luki suurin kirjaimin: ”Store closing. Everything must go!” Pyysin kauppajohtajaa ikkunan eteen ja otin kuvan. Arvelin, että sille voi olla joskus käyttöä, kun puhun eri puolilla kaupan ja yrittämisen muutoksista.

Hetki tuli mieleeni, kun luin HS:n toimittaja Heikki Aittokosken juttua (17.2.) kauppakeskusten tilanteesta Yhdysvalloissa. Maassa on 1 200 kauppakeskusta, joista neljänneksen arvioidaan katoavan lähimmän neljän vuoden aikana. Kauppakeskuksia kaataa verkkokaupan kasvu. Voimakkaimmin verkkokaupan odotetaan kasvavan toimistolaitteissa ja -tarvikkeissa, elektroniikassa sekä vaatteissa ja asusteissa. Hitainta kasvu on ruuassa ja juomissa. Kirjat ja musiikki ovat jo verkossa. Tämä tuli hyvin ilmi San Franciscon kaduilla: kirjakauppaa ei löytynyt mistään.

Taloustietotoimisto Bloombergin mukaan Yhdysvalloissa suljettiin viime vuoden tammi-syyskuussa 6 700 myymälää ja avattiin noin 3 000 myymälää. Suljetuista kolmannes oli vaatekauppoja. Tämä kertoo myös siitä, että kauppoja muuttaa ihmisvirtojen ja uusien palvelukeskusten mukana. Tämä ei ole uusi ilmiö. Monen meidänkin lähikauppamme – varsinkin maalla – on lähtenyt ja uusi on syntynyt jonnekin muualle, jos on syntynyt.

Kaupan ammattilaisille ei tarvitse kertoa, että ala on isossa murroksessa. Jokainen näkee sen merkkejä joka päivä. Meno näkyy myös uudessa pk yritysbarometrissä. Kauppa kasvaa toimialoista hitaimmin, mutta kasvaa kuitenkin. Kaupan odotukset kannattavuuden paranemisesta ovat alhaisimmat, vaikka tulosten odotetaan paranevan. Myös investointiaikeita on vähiten. Henkilökunnan kasvuodotukset ovat pienimmät. Kasvua on sentään näköpiirissä.

Onko kauppa siis katoamassa?

Ei ole, mutta jos alalla aikoo menestyä, täytyy rohkeasti uudistua. Tarjolla on myös mahdollisuuksia. Digitalisaatio avaa niitä niin kotimaassa kuin maailmalla. Tämäkin näkyy pk-yritysbarometrissä. Suomessa on tällä hetkellä yli 60 000 pk-yritystä, jotka toimivat kansainvälisesti. Näistä toimii kaupan alalla lähes 17 000. Noin 10 000 suomalaista kaupan alan yritystä harjoittaa suoraa vientiä maailmalle. Digitaaliset markkinoinnin ja verkkokaupan välineet ovat tehneet tämän mahdolliseksi.

Tapaan yhä useammin kaupan alan yrittäjiä, joiden katse on alusta asti maailmalla. Pienikin yritys voi verkkokaupan kautta palvella eri puolille maapalloa. Moni tekee myös liiketoimintaa kansainvälisten verkkokauppa- ja mediabrändien kautta.

Pk-kentän odotukset viennin kasvusta – myös kaupassa – ovat tällä hetkellä suuret. Kaupassa 58 prosenttia vientiä harjoittavista uskoo kasvuun, vain 7 prosenttia laskuun. Myös kaupassa tapahtuu paraikaa paljon uusiutumista, mikä on erinomaista. Kolme neljästä yrityksestä investoi, yli puolet kouluttaa väkeään ja organisoi uudelleen toimintaansa ja lähes puolet lanseeraa uusia tuotteita ja palveluita. Yli kolmannes myös palkkaa. Noin neljännes laajentuu uusille markkinoille ja ottaa käyttöön uusia teknologioita.

Muutos on välttämätön. Onneksi siihen on mahdollisuuksia. Se voi onnistua, jos osaa lukea ajan merkkejä ja ymmärtää asiakkaan tarpeita.

MIKAEL PENTIKÄINEN
Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja.