Askel 1: Mistä kaikki alkoi

Vuonna 2013 muistan kuulleeni ensi kerran Kelan potilastiedot arkistosta ja tulevista muutoksista optikoiden asiakastietojen tallentamisessa. Tuolloin liikkeessämme oli ollut vuosia käytössä Dapal -optikko- ja silmälääkäriohjelmisto. Näöntarkastusvaraukset tehtiin paperiseen kalenteriin, mutta kaikki optikon tutkimukset kirjattiin sähköisesti ja tallennettiin Dapaliin. Kerran viikossa tiedot varmuuskopioituivat ohjelmistotalon serverille. Kohtuullinen lähtökohta siis asiakastietojen käsittelyssä.

Optikko on terveydenhuoltoalan toimija, oli ensimmäisten silloisen Suomen Silmäoptikkojen Liiton SSOL:n infotilaisuuksien viesti. Laki potilastietojen käsittelystä koskee siten meitä optikoitakin. Siis – meidän omia asiakastietojako pitää muka luovuttaa johonkin valtakunnan arkistoon? Kilpailijathan voivat imuroida asiakastietoni kätevästi omaan käyttöönsä!

Seurailin sivusta tätä kollegoiden kovaakin mutinaa aiheesta ja pohdiskelin tulevia kustannuksia, joita aiheutuu kaikista ohjelmien kehittämiskuluista, mahdollisista laitepäivityksistä ja viranomaismaksuista. Tuntui hankalalta ja monimutkaiselta.

Mutkikkaalta tuntui myös ajatus kollegoiden käsin kirjoittamien potilastietojen tulkitsemisesta ja ajatuksenjuoksun ymmärtämisestä. Tai ne lääkäreiden käsinkirjoitetut merkinnät, ottaako niistä joku selvää? Arkiston säilyttämiseen kohdistuvat paloturvallisuusvelvoitteetkin aiheuttivat suorastaan hilpeyttä – kyllä digitaalinen säilyttäminen on helpompaa, ja se on tulevaisuutta! Asiakastiedostakin on erotettava tutkimustieto, jotta voidaan luoda kattavia käytänteitä optikon tutkimuksille.

Mielestäni optikkopalveluiden tasalaatuisuus on todella tavoittelemisen arvoinen asia, ja yhtenäisen tietojen kirjaus- ja säilyttämistapojen avulla tavoitteeseen voidaan päästä. Hankalaa ja monimutkaista – mutta tarpeellista.

Tällaisin miettein lähdin Kantaan liittymisen prosessiin. Seuraavina kuukausina raportoin blogissani, miten homma käytännössä etenee – tuleeko mutkia matkaan ja miten ne suoristetaan, millaisin askelin maaliin päästään ja miltä lopputulos lopulta tuntuu. Tervetuloa mukaan!