Koulutusraportti: Tervehdys International Orthoptic Associationin (IOA) 13. Kongressipäiviltä

International Orthoptic Associationin (vapaasti käännettynä Kansainvälisen Ortoptiikan Yhdistyksen) kongressipäivät olivat tänä vuonna Rotterdamissa, Alankomaissa. Osallistujat ja luennoitsijat olivat ortoptisteja ja silmälääkäreitä 43 eri maasta. Yhteensä osallistujia oli 780.

Neljän päivän tieteellisessä ohjelmassa oli tiivis luentokokonaisuus; pidempiä luentoja, nopeita “tietoiskuluentoja”, keskustelupaneeleja ja suuri määrä tieteellisiä postereita. Luentojen lisäksi ohjelmaan kuului pieni tuotenäyttelyalue ja sosiaalista “get together” ohjelmaa. Tänä vuonna järjestettiin esim. aamujuoksu aamuvirkuille.

Kongressin tieteellisen annin lisäksi vapaa keskustelu osallistujien kesken oli hyvin antoisaa. Alamme eri ammattiryhmien tehtäväjako on eri maissa erilainen. Ortoptisteilla on monessa maassa hyvin tärkeä työkuva ja siihen kuuluu myös tehtäviä, jotka Suomessa optikot ja optometristit hoitavat. Suomessa minun tietääkseni ei ole koskaan ollut ortoptistin erillistä koulutusohjelmaa. Japanissa taas on erittäin paljon ortoptisteja ja hyvin vähän näöntutkimuksia tekeviä optikoita, tästä keskustelin yhden Japanilaisen ortoptistin kanssa. Monessa maassa ortoptistit tekevät tiiviisti yhteistyötä silmälääkärien kanssa. Heidän työkuvaansa kuuluu usein myös silmälasien määrääminen, ainakin pienille lapsille. Alankomaissa ortoptistit työskentelevät hyvin yksinäisesti ja jopa laativat itse karsastusleikkaussuunnitelman. Hyvin laaja luentokokonaisuus käsitteli monia mielenkiintoisia aiheita. Tässä muutamia poimintoja.

CVI (Cerebral Visual Impairment) vaivoista ja niiden tutkimisesta oli useita postereita ja luentoja. Tämä ryhmä tunnistetaan koko ajan paremmin ja heitä yritetään auttaa. Rotterdamissa sijaitsevassa Bartimeus Instituutissa ortoptistit ovat esimerkiksi erikoistuneet tämän ryhmän tutkimiseen ja auttamiseen. Vanhempi tutkija Anna Horwood, University of Readingistä, piti ajatuksia herättävän luennon uskotuista ja tutkituista asioista ortoptiikassa. Hän puhui mm. akkommodaatiosta, AKA-arvoista, hyperooppisten lasten näönkäytöstä ja ortoptisista harjoituksista. Akkommodaatio voi hyvinkin olla epäsymmetrinen esim. amblyoopisilla anisometropeilla.

Hyperooppiset lapset usein ali-akkommodoivat. ”Disparity” on vauvaiän jälkeen tärkeämpi kuin sumu silmien othoforisessa kehityksessä. Luennoitsijan tutkimustulokset osoittivat, että ortoptisten harjoitusten kannustaminen ja tukeminen parantaa konvergenssia yhtä paljon tai jopa enemmän kuin harjoitus sinänsä.

Myopian kehityksesta puhui Kathryn Rose (University of Technology Sydney). Hän toi esille tutkimustulokset ulkoilman hyvästä vaikutuksesta myopian kehitykseen. Tämä huomioidaan jo esim. Taiwanin kouluissa. Intractable diplopiasta (ei hoidettavissa oleva kaksoisnäkö) oli useita mielenkiintoisia luentoja. Tämä on vaiva, johon ortoptistina välillä törmätään. Eli sensorinen kaksoiskuva, joka ei johdu motorisesta fuusiosta. Nämä voi syntyä esim. silmien ”kuva-eroista”, kuten aniseikoniassa, metamorphopsiassa ja cyklotropiassa. Ratkaisuja, jotka luennoissa esiteltiin näihin kaksoiskuviin, olivat mm. erilaisia toisen silmän peittoja (piilolinssinä, silmän sisäisenä linssinä, erilaisina peittolappuina) ja karsastuskulman muutoksia botox-injektiolla tai leikkauksella.

Näyttää siltä että, synoptofori, laite jolla tutkitaan silmien yhteisnäön eri osia, on saanut uutta nostetta monissa maissa. Sillä on esimerkiksi mahdollista simuloida syklodeviaatioiden post-operatiivista tulosta ja siten tarkistaa, mikäli potilas hyötyisi mahdollisesta leikkauksesta. Toimisiko sensorinen fuusio leikkauksen jälkeen? Tätä laitetta päätin kongressin jälkeen alkaa käyttämään enemmän työssäni.

Hienoja postereita oli esimerkiksi Liverpoolin yliopistosta bagoliinilaseista ja Glasgow Caledonian yliopistosta aikuisten lukuongelmista. GCA posterin ”tutkimus näön vaikutuksesta lukuongelmiin aikuisilla” lopputulos oli esitetty neljässä pykälässä. Tässä pykälät ovat vapaasti käännettyinä. 1.

Huono lähivisus ja binokulaari näkö ovat tavallisia löydöksiä aikuisilla, jotka eivät lue sujuvasti, mutta nämä tekijät eivät aiheuta lukuongelmia. 2. Lähivisuksien ja yhteisnäön parantaminen auttaa lukunopeudessa ja lukukyvyssä. 3. Parempi näkömukavuus johtaa siihen, että henkilö lukee enemmän ja samalla harjoittelee lukemista jonka seurauksena lukeminen alkaa sujua paremmin. 4. Lähivisus, binokulaarinäkö lähelle ja akkommodaation toimivuus ovat tärkeitä alueita tutkia pre presbyopeilla, joille lukeminen on raskasta.

Lisää tietoa ohjelmasta ja luennoiden tiivistelmät löytyvät IOA:n kotisivuilta tai http://ioacongress2016.org/. IOA-kongressi järjestetään joka neljäs vuosi, ensi kerralla vuonna 2020 paikkana Liverpool, UK. Tänä vuonna ESA:n (European Strabismological Association) kongressi on Portugalin Portossa.

Mikäli ortoptiikkaa kiinnostaa, kannattaa myös seurata Ruotsin SIOF ortoptistien koulutuspäiviä; http://siof.se. Tällä kertaa saavuin päivää aikaisemmin, jotta minulla oli mahdollisuus vierailla Rotterdamin Silmäklinikalla ja seurata ortoptistien työtä siellä. Olin tutustunut hollantilaiseen ortoptistiin kolme vuotta sitten ESA:n kongressissa ja nyt oli mahdollista tavata hänet uudestaan. Suosittelen kaikille lämpimästi kansainvälisiä kongresseja!