Linssi- ja laiteuutuudet 2016

Näe-lehden kattavassa teknologiapaketissa alan asiantuntijat esittelevät yksilöllisen näkemisen ja silmänpohjankuvauksen uusimmat tuulet.

Yksilölliset linssit palvelevat parhaiten

Linssien täsmäräätälöinti nopeutuu esimerkiksi työnkuvan muutoksen ja digitaalisen maailman kehityksen myötä. Kuusi linssiammattilaista kertoo, miten linssit yksilöidään vastaamaan kunkin käyttäjän nykytarpeita.

Meri Lahtela, Essilor Oy

Lähes kaikki moniteholinssit,
toimistolinssit ja yksiteholinssit
voidaan valmistaa yksilöllisillä
kehysmitoilla ja hyödyntäen ainut-
laatuista ja tarkkaa silmänkääntöpisteen eyecode-mitoitusta. Näiden mittojen avulla näkökyky optimoidaan yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi.

Lähityön määrä ja altistuminen siniselle valolle ovat lisääntyneet. Samoin työskentelyetäisyydet ovat lyhentyneet, mikä aiheuttaa yhä enemmän silmien rasittumista ja niska- hartiaseudun kipuja. Essilor on päivittänyt yksiteho- ja lähityölinssien rakenteen vastaamaan näihin digitaalisen maailman asettamiin uusiin näkövaatimuksiin. Uuden linssirakenteen lisäksi Eyezen-yksiteholinssi ja Varilux Digitime -lähityölinssi- valikoima ovat saatavissa yksilöllisillä mitoilla. Lähilinssissä on myös mahdollista huomioida yksilöllisesti käyttäjän katseluetäisyys näyttöpäätteelle.

Moniteholinssien käyttäjät kokevat edelleen näköalueet kapeina sekä epämiellyttävää keinumisilmiötä, joihin Essilor tarjoaa ratkaisuna uusinta Varilux Series Nanoptix -linssirakennetta. Valikoiman yksilöllisin moniteholinssi on Varilux S 4D, jonka yksilöinti ja yksilöinnin tarkkuus ovat omaa luokkaansa. Tarkkojen kehysmittojen huomioimisen lisäksi linssi on yksilöitävissä lukuetäisyyden, näkötavan ja johtavan silmän mukaan.

Hanna Vehmas, Piiloset

Piiloset-linssivalikoima käsittää Piiloset seitsemän yksilöllistä yksi- ja moniteholinssidesignia erinomaiseen yleisnäkemiseen, hyvään työnäkemisen ja tarkoituksenmukaiseen harrastenäkemiseen. Yhteinen nimittäjä linsseille on sinistä valoa suodattavan BlueStop® -linssimateriaalin hyödyntäminen.

Ainutlaatuinen BlueStop-materiaali suodattaa täydellisesti UV-säteilyn ja haitallisimman sinisen valon. Koska altistumme siniselle valolle niin työpaikoilla, kotona kuin vapaa-ajallakin, silmiä tehokkaasti suojaavan BlueStopin valitseminen linssimateriaaliksi niin nuorille kuin aikuisillekin on ehdottoman suositeltavaa.

Yksilölliset Piiloset-linssit BlueStop-materiaalista:

Piiloset VarioTM mittatilausmonitehot täysin yksilöllistä näkökokemusta arvostaville. FreeForm-moniteholinssi, jonka näköalueiden painotukset asiakas voi suunnitella yhdessä optikon kanssa.

  • Piiloset Optima PD markkinoiden helppokäyttöisin FreeForm-moniteholinssi.
  • Piiloset Identity PD näkötarpeen mukaan yksilöitävä FreeForm-moniteholinssi.
  • Piiloset ProGolf® erikoislinssi aikuisnäköisille golfaajille. Piiloset Office PD syväterävä linssi näyttöpääte- tai asiakaspalvelutyöhön.
  • Piiloset DIGI+ FreeForm-yleislinssi mobiililaitteita käyttäville nuorille.
  • Piiloset Atoric PD yksilöllinen yksiteholinssi.

Soili Syrjänen, Fenno Optical Oy/ Rodenstock

Rodenstockin yksilöllisten linssien viimeisin huipputuote on Impression FreeSign® 3. Näissä linsseissä näkemisen painotus- alueet ja mm. kanavanpituus räätälöidään kuluttajalle täysin yksilöllisesti. Rodenstockhan lanseerasi maailman ensimmäiset aidosti yksilölliset linssit nimellä Impression® jo vuonna 2000.

Äärimmäisen tarkka mitoitus tehdään Rodenstockin kahta kameraa käyttävällä ImpressionIST® 3 -kuvantamislaitteella. Laitteella saatujen mittojen ja Rodenstockin hyödyntämien lukuisten teknologioiden avulla linssiin lasketaan oikea voimakkuus tuhansissa näköpisteissä linssin alueella; kuvautuminen on tarkkaa linssin reuna-alueita myöten. Astigmatia korjataan silmien liikkeiden mukaisesti, jolloin linssin voimakkuus ja akselisuunta muuttuvat lähialueella. Automaattisen laskennan sijaan voidaan myös refraktoida erillinen lähiastigmatia ja tilata linssit sen mukaisesti.

Rodenstockin yksilöllisten linssien valikoimasta löytyy yksilöllisiä linssejä kaikissa linssityypeissä: yksitehoissa, nuorisoproggareissa, monitehoissa, syväterävissä ja sporttilinsseissä. Rodenstock tekee kaikki yksilölliset linssinsä itse kehittelemillään freeform-hioma- ja kiillotuskoneilla ja linssinlaskentaohjelmilla.

Yksilöllisten linssityyppien valintaa ja rakentamista helpottamaan käytetään Rodenstockin sekä iPadille että PC:lle kehittämiä ohjelmia. Ohjelmat auttavat linssien esittelyssä kuluttajalle mutta toimivat myös optikoiden apuvälineinä linssien räätälöinnissä.

Kaikissa Rodenstockin linsseissä on R-kaiverrus ja brändimerkki todisteena Rodenstockin huippulaadusta.

Terhi Peltola, HOYA Lens Finland Oy

Hoyan linsseissä oneri yksilöinnin tasoja:

  • 1-taso: TrueForm-teknologia,jossa yksilöinti tapahtuuvoimakkuuden optimoinnilla
  • 2-taso: iD-tuoteperhe, jossa edellä mainitun lisäksi tuote yksilöidään eri rakenteilla ja kanavilla
  • 3-taso: V+-tuoteperhe, jossa lisäksi silmien yhteistoiminnan optimointi ja lisämitat

iD MyStyle V+on ainoa moniteholinssi, jossa molemmille silmille räätälöidyn oman rakenteen ja kanavan ansiosta saavutetaan parempi binokulaarinen näkö. Henkilökohtaisen Näköprofiilin ansiosta linssisuunnittelussa huomioidaan kokemukset edellisten lasien toimivuudesta sekä näkötarpeista ja linssit optimoidaan valittuun kehykseen.

Tulossa ensimmäiset vision-centric 3D-silmälasit

Koska Hoya on edelläkävijä linssien valmistuksessa, se on vie- mässä yksilöimistä entistäkin pidemmälle. Silmälasien suunnit- telu alkaa myymälässä tehtävällä kasvojen 3D-skannauksella. Tämän perusteella määritetään linssien ihanteellinen asento suhteessa silmiin. Lopuksi kehys sekä linssit suunnitellaan ja valmistetaan 3D-tekniikan avulla. Lisätietoja: www.yuniku.com

Arto Karhunen, Instru optiikka Oy

Instrun yksilöllisellä linssillätarkoitetaan linssiä, johonperusmittojen (keskiöväli,rajankorkeus) lisäksi voidaanmääritellä myös kehysistuvuuden mukanaan tuomat tekijät: kaltevuuskulma, kehyskaarevuus, pintaväli sekä osassa tuotteista tarkemmin myös muita parametrejä, kuten esim. haluttu kanavanpituus jne. Näiden avulla linssin optiikan laatu saadaan optimoitua parhaalla tavalla juuri asiakkaan voimakkuuksille.

Yksilölliset mitat otetaan erillisillä, tarkoitusta varten kehitetyillä mittalaitteilla. Asiakkaan aikaisemmat voimakkuudet, linssityyppi sekä tarpeet ja toiveet vaikuttavat uuden linssin valintaan. Yksilöllisiä linssejä on saatavana niin yksitehoina kuin monitehoisina taitekertoimissa 1.6, 1.67 ja 1.74. Pinnoitevaihtoehdot ovat joko paras mahdollinen heijastuksenestopintayhdistelmä tai siniseltä valolta suojaava Blue Blocker -pinnoite.

Tanja Korteniemi, Specsavers

Sirius HD-moniteholinssiton suunniteltu Specsaversille yhteistyössäCarl Zeiss Visionin kanssa.Niissä progressio on hiottuna linssin takapinnalle, jolloin se on lähempänä lasien käyttäjän silmää. Näin käyttäjä hyötyy laajemmasta näkökentästä niin kauko-, väli- kuin lähialueella.

Linssien muotoilu ottaa huomioon voimakkuudet kauas ja lähelle, mitoitukset (pd, korkeus, kaltevuus) sekä kehyksen muodon. Sirius HD -moniteholinsseissä on optimaalinen lukualue. Lukualueen design ottaa huomioon asiakkaan pupillien keskiövälin sekä lähivoimakkuuden.

Sirius HD -linsseissä on kolme kanavapituutta: 13mm, 15mmja 17 mm. Voimakkuusrajat ovat: n=1,5 +8.00 – – 10,00 DPT. Sylinteri 6.00 DPT asti ja maksimi prismavoimakkuus 3.00. Taitekertoimet ovat: 1.5; 1.6; 1.67 sekä 1.74. Linsseistä on myös reaction ja polarisoivat vaihtoehdot. Muita ominaisuuksia: desentroitu; 5 mm, sfäärinen etupinta, optimaalinen kaikille voimakkuuksille. Mitoitukseen käytetään VDTM-mitoitustyökalua.

Silmänpohjankuvaus: 6 uutuuslaitetta silmän kuvantamiseen

Jopa puoli miljoonaa suomalaista on käynyt silmänpohjakuvauksessa, jota tarjotaan osana kokonaisvaltaista näöntutkimusta. Alan uutuuksilla tarkka silmän kuvantaminen ja tutkiminen on helppoa ja nopeaa.

Canon CR-2 AF, InnZ Medical Oy:
”Tämä kameramalli asettaa uuden laatustandardin non-mydriaattisille silmänpohjan valokuvauslaitteille”

Canonin uusin silmänpohjakameramalli CR-2 AF asettaa uuden laatustandardin non- mydriaattisille silmänpohjan valokuvauslaitteille. Automaattiset kuvaustoiminnot sekä uusi 20,2 megapikselin digitaalikamera takaavat korkealaatuisen lopputuloksen kaikissa tilanteissa.

Uusi Canon Ophthalmic Software Platform RX -ohjelmisto tarjoaa aiempaa enemmän kuvankäsittelymahdollisuuksia, kuten digitaalisia filttereitä, sekä entistä paremmat verkotusmahdollisuudet.

CenterVue Eidon, Iogen Oy:
”Kamera soveltuu loistavasti sekä erikoissairaanhoitoon että seulontoihin”

CenterVue Eidon on maailman ainoa luonnollisen värisiä ja laaja-alaisia silmän- pohjakuvia tuottava konfokaali kuvantamislaite. Se ottaa ilman pupillien laajennusta Suomen kultaisen standardin ja Käypä hoito -suosituksen mukaisia 60 asteen silmänpohjakuvia, jotka tutkitusti paljastavat muutokset paremmin kuin pienemmät kuvakentät. Kamera soveltuu loistavasti sekä erikoissairaanhoitoon että seulontoihin. Koska pupilleja ei tarvitse laajentaa, se toimii myös vastaanoton ensimmäisenä laitteena jokaiselle potilaalle.

Toisin kuin tavallisilla kameroilla, konfokaalinen tekniikan ansiosta valkoinen valo ei siroudu muista silmänpohjan kerroksista. Kuvat ovat selkeitä ja teräviä myös suurennettuina. Näköhermon pää ei koskaan pala puhki vaan valottuu aina täydellisesti. Kuvaus laajentamattoman mustuaisen läpi on potilaan kannalta merkittävä parannus.

SOCT Copernicus Revo, Kuomed Oy:
”Kyseessä on markkinoiden ensimmäinen
täysin automaattinen OCT-laite”

SOCT Copernicus Revo on uusi OCT-laite silmänpohjakuvaukseen. OCT-laitteella saa erittäin tarkkoja poikkileikkauskuvia, ja se muodostaa kolmiulotteisen kuvan silmänpohjasta. Tulkintojen tekeminen silmän- pohjakameraan verrattuna on helpompaa ja suoraviivaisempaa. OCT-kuva kertoo, missä verkkokalvon kerroksessa mahdolliset muutokset ovat. Kuvista näkee esimerkiksi glaukooman tai ikärappeuman aiheuttamat muutokset.

SOCT Copernicus Revo on markkinoiden ensimmäinen täysin automaattinen OCT- laite. Kuvaaminen on helppoa ja nopeaa. Silmälääkärin työssä OCT-laite on nykyään korvaamaton, mutta se soveltuu yhtä hyvin myös seulontaan. Erinomaisesta kuvanlaadusta ja automatiikasta huolimatta SOCT Copernicus Revo on yksi edullisimmista OCT-laitteista.

Smartscope PRO, Optiikka Juurinen Oy:
”Pieni laite vie vähän tilaa, mutta tarjoaa saman kuvaustuloksen kuin isommat pöytäkamerat”

Smartscope PRO on maailmanlaajuisesti tunnettu, Suomessa kehitetty ja valmistettu innovatiivinen silmänpohjakamera. Helppokäyttöisiä kädessä pidettäviä laitteita käyttävät yksityisklinikoiden ja yliopistollisten keskussairaaloiden lääkärit sekä optisen alan asiantuntijat. Kannettava silmänpohjakamera Smartscope PRO on luotettava laite haastaviinkin käyttötilanteisiin. Kuvauksen suorittaminen kaikille asiakkaille onnistuu vaivatta ilman erikoisjärjestelyjä. Pieni ja monikäyttöinen laite vie vähemmän tilaa, mutta tarjoaa saman kuvaustuloksen kuin isommat pöytäkamerat.

Kuvansiirto voidaan tehdä langattoman Wi-Fi verkon välityksellä ja tulokset ovat hetkessä analysoitavissa helppokäyttöisessä Optomed Workstation -ohjelmistossa. Potilastietojen hallintaohjelmisto mahdollistaa etäkonsultaation.

Laitteella voidaan ottaa yhdellä laukaisulla silmänpohjan värikuvat, mustavalkokuvat hermosäiekerroksen parempaan havaitsemiseen ja IR-kuvat, jolloin nähdään pigmenttiepiteelikerroksen ohi suonikalvoon paremmin (mahdolliset luomet tai vastaavat). Rethance-kuvanparannusominaisuuden ansiosta saadaan tarkat yleiskuvat ja erilliset verisuoniston kuvat. Laitteella voi ottaa kuvia ja videota silmän etuosasta, ja siinä on sinivalon ansiosta mahdollisuus ottaa fluoresiinikuvia.

Smartscope Pro on DICOM yhteensopiva, ja sen kuvat voidaan helposti liittää Kanta- järjestelmään.

Topcon 3D OCT-1 Meastro, Velikuusamo Oy:
”Voit käyttää laitetta miltä suunnalta vain kääntyvän näytön ansiosta”

Paina kerran kosketusnäytöltä ja 3D OCT-1 Maestro kuvaa automaattisesti molemmista silmistä sekä OCT kuvat että värilliset silmänpohjakuvat. Laite mahdollistaa 12 mm x 9 mm laajan OCT skannauksen, jossa näkyy hermonpään sekä tarkan näkemisen alue. Myös värilliset silmänpohjankuvat ovat mahdollisia. Siinä on täysautomaatti: kohdistus, fokusointi ja laukaisu. Kuvat koostuvat 50.000 A-scans per sekunti.

Voit käyttää laitetta miltä suunnalta vain kääntyvän näytön ansiosta. Laite on myös helppo sijoittaa pieneen tilaan.

EasyScan, EyeVision Oy:
”Uusi EasyScan on kompakti ja kevyt laitteisto silmänpohjan tarkkaan tutkimiseen”

Jotta silmänpohjan tarkka tutkiminen olisi mahdollista, on tärkeää luottaa uuteen
ja tarkkaan teknologiaan. I-Opticsin uusi EasyScan tarjoaa juuri tätä tarkkaa ja uutta teknologiaa. Uusi EasyScan toimii SLO-laser- tekniikalla käyttäen kuvaamiseen eri aallon- pituuksia, jotka tunkeutuvat silmänpohjan eri kerroksiin. Tästä syystä kuvaaminen on entistä tarkempaa ja nopeampaa.

Kuvaamiseen tarvittava minimi pupilli on ainoastaan 1.5 mm: pupillin laajennusta ei siis enää tarvita. Koska pupillien laajennusta ei tarvitse tehdä, silmänpohjakuvaukset voidaan tarjota ilman rajoitteita, kuten ilman himmennettyä huonetta. Uusi EasyScan on kompakti ja kevyt laitteisto silmänpohjan tarkkaan tutkimiseen.

EasyScan käyttää kuvaamiseen kahta tarkkaa aallonpituutta: infrapunaa ja vihreää.
Se kuvaa silmänpohjan eri kerroksia, pelkän pinnan kuvaamisen sijaan. Laajennustippoja ei tarvita, eikä hämärää huonetta. Erittäin nopea ja laadukas kuvaus. Kuvaa myös lasiaisen floaterit.